perjantai 12. joulukuuta 2014

OppiPopapissa on toimintaa 6.3. saakka


Seuraava tapahtuma


11.2.2015 klo 14-20 Kati Koskinen tekee painovoimaa uhmaavan kakun osana kondiittorin ammattitutkintoa. Tule katsomaan paikan päälle OppiPopappiin! Tässä kuva luonnoksesta




Helmikuun lopun ja maaliskuun ensimmäisen viikon toiminnoista vastaa autokoulu Green Drivers.

Aikaisempia tapahtumia

Ma 15.12

Klo 10.00 Esittelyssä Encaustic Arts mehiläisvahamaalaustekniikka-, -kurssit ja -välineet!

"Encaustic Art mehiläisvahamaalaus on kädentaitoa jonka jokainen voi oppia se antaa onnistumisen tunteen jo ensimmäisellä harjoittelukerralla!"






Klo 10.00-16.00 Espoon kaupungin Työhönvalmennuskeskuksen kädentaitopaja myy joulumyyjäisissään nuorten tekemiä tuotteita. 



Klo 18.00 Tietomäärä ihmisten ja eläinten geeneistä ja niiden toiminnasta kasvaa jatkuvasti valtavalla vauhdilla. Opetustuokiossa perehdytään mielenkiintoisella ja kansantajuisella tavalla genomiikkaan ja siihen, mitä kaikkea tavallinen ihminen voi oppia itsestään ja ominaisuuksistaan geenitestauksen avulla. Geenitestauksella voidaan selvittää terveyden kannalta hyödyllistä tietoa sekä ihmisiltä että eläimiltä, mutta myös sukulaisuuteen ja esimerkiksi liikuntaan liittyvää tietoa.

Ti 16.12

Klo 10.00 Esittelyssä joulukuun nimipäivälaulut cd. Loistava lahjaidea pukinkonttiin!
Katso lisää tästä.



Klo 10.00 alkaen Maksutonta opastusta tietokoneen käytöstä, Laurean opiskelijoiden perustama yritys UusPC Osuuskunta. Katso lisää tästä.

Klo 15.00-16.00 Puikkoshakin perusteet



Ke 17.12 

Klo 10.00 Woble HKI Oy

Esittelemme ja myymme DNA-testaukseen liittyviä tuotteita ja palveluita sekä muita kotitestejä. Olemme espoolainen DNA-testaukseen erikoistunut yritys, jolla on oma laboratorio Suomenojalla. Lisäksi teemme yhteistyötä tunnettujen kansainvälisten laboratorioiden kanssa. Tarjoamme kaikille kiinnostuneille edullista ja asiantuntevaa palvelua DNA-testaukseen liittyen valmiiden testipakettien tai räätälöityjen ratkaisujen muodossa. Testeistämme on hyötyä kaikenlaisille ihmisille. Niiden avulla voidaan selvittää esimerkiksi sukulaisuuteen tai terveyteen liittyviä asioita tai katsoa, mitä sinun kannattaa perimäsi perusteella ottaa huomioon omassa liikunta- tai urheiluohjelmassasi. Yhtenä mielenkiintoisena palveluna voimme järjestää omassa laboratoriossamme henkilökohtaisen tapaamisen, jossa voit tehdä itse DNA-testin omasta näytteestäsi alusta loppuun.

Klo 10.00 alkaen Maksutonta opastusta tietokoneen käytöstä, Laurean opiskelijoiden perustama yritys. UusPC

Klo 10.00-17.00 Kaverille kans tarjoaa lasten luovuutta ja motoriikkaa kehittäviä tuotteita. Tuotevalikoimaan kuuluvat 100% puuvillasta valmistetut väritä-pese-väritä konseptilla toimivat vaatteet ja kodin tekstiilit sekä ekologiset monimuotoiset paperilelut. 



Klo 13.00 KEIP-Dance iltapäivätanssit



Klo 15.00-16.00 Lapsille suunnatussa ilmaisessa työpajassa lapset värittävät pöytäliinaa vesipestävillä tusseilla annettujen ohjeiden mukaan. Tervetuloa mukaan! Ikäsuos. 5+

Klo 18.00-19.00 Ilmainen luento Autraliassa matkustamisesta, työskentelystä, kulttuurista ja muista käytännön järjestelyistä. Tule ottamaan ensimmäinen askel kohti upeaa Australiaa!

- Working Holiday Visa
-Australian kulttuuri ja matkailu

To 18.12

Klo 10.00-19.00 Kaverille kans tarjoaa lasten luovuutta ja motoriikkaa kehittäviä tuotteita. Tuotevalikoimaan kuuluvat 100% puuvillasta valmistetut väritä-pese-väritä konseptilla toimivat vaatteet ja kodin tekstiilit sekä ekologiset monimuotoiset paperilelut. 


Klo 11.00-11.30 Tule maistamaan turkkilaista kahvia!
Samalla pääset näkemään miten turkkilaista kahvia valmistetaan.
Kahvittelu hetken tarjoaa Isil.

Voit tutustua turkkilaisen kahvin valmistamiseen täältä:  http://kupillinenturkkilaistakahvia.blogspot.fi/2014/11/turkkilainen-kahvi_25.html

Klo 12-18 Vaatteiden kustomointia. Tuo oma vaatteesi, jota haluat tuunata. Birgit Bergstrom EcoPassionista neuvoo sinua. Vaatteet tehdään siihen pisteeseen, että ne voi ommella kotona loppuun koneella tai pientä korvausta vastaan Birgit voi ommella muutokset vaatteisiin ja toimittaa vaatteen valmiina osallistujalle.
Tuo halutessasi omia ompelutarvikkeita mukanasi niin saat niiden käyttöön lisäohjeita.

Birgit: "Teen uniikkeja vaatteita muokkaamalla "vanhoja" vaatteita uudelleen. Ajatus alkoi siitä, kun kaapit ja varastot täyttyivät käyttämättömistä/turhista vaatteista ja niiden myyminen kirpputorilla on työlästä eikä niistä makseta oikeastaan mitään. Käytettyä vaatetta ei arvosteta kirpputorilla, vaikka olisi uudenveroinen. Aloin sitten tekemään niistä uusia vaatteita. Vaatteiden ekologinen tuotanto on minulle sydämen asia ja pikamuodin haitoista puhuminen on minun mielestä erittäin tärkeää." 



Klo 12-18 Luonnonmukaisia kasvohoitoja halukkaille 30,- (norm.45,-) ja pikavärianalyyseja 30,-. Varminta sopia aika etukäteen, laita meili birgit.b62@hotmail.com

Klo 13 Luento: Värianalyysin perusteet, miten valita oikeat sävyt vaatetuksessa ja meikkauksessa.

Klo 15.00-16.00 Lapsille suunnatussa ilmaisessa työpajassa lapset värittävät pöytäliinaa vesipestävillä tusseilla annettujen ohjeiden mukaan. Tervetuloa mukaan! Ikäsuos. 5+


Pe 19.12

Klo 10.00 Esittelyssä Encaustic Arts mehiläisvahamaalaustekniikka-, -kurssit ja -välineet!



"Encaustic Art mehiläisvahamaalaus on kädentaitoa jonka jokainen voi oppia se antaa onnistumisen tunteen jo ensimmäisellä harjoittelukerralla!"


Klo 10.00-19.00 Kaverille kans tarjoaa lasten luovuutta ja motoriikkaa kehittäviä tuotteita. Tuotevalikoimaan kuuluvat 100% puuvillasta valmistetut väritä-pese-väritä konseptilla toimivat vaatteet ja kodin tekstiilit sekä ekologiset monimuotoiset paperilelut. 

Klo 12-18 Luonnonmukaisia kasvohoitoja halukkaille 30,- (norm.45,-) ja pikavärianalyyseja 30,-. Varminta sopia aika etukäteen, laita meili birgit.b62@hotmail.com

Klo 12-18 Vaatteiden tuunauspaja. Katso tietoja tarkemmin torstain ohjelmasta.

Klo 13 Luento: Kuinka tehdä kohottava kasvohoito ja ravinnon merkitys ihonhoidossa. EcoPassion


Klo 15.00-16.00 Lapsille suunnatussa ilmaisessa työpajassa lapset värittävät pöytäliinaa vesipestävillä tusseilla annettujen ohjeiden mukaan. Tervetuloa mukaan! Ikäsuos. 5+


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ohjelma viikko 50


Ti 9.12 

Klo 9.00 Joulumyynnin vinkki-istunto, jossa pohditaan käytännön niksejä, miten myymälät voivat parantaa joulun sesongin myyntiään helposti toteutettavilla tavoilla. Tilaisuus on ilmainen ja kestää noin 30 min.

Vinkkiaamun vetäjänä toimii Kai Lehmus, Myynnin Toteuttaja yrityksestä Markkinointitoimisto You and Me (0400) 306 308, info@youandme.fi

Klo 13.00 Alkaen esittelyssä Encaustic Arts mehiläisvahamaalaustekniikka-, -kurssit ja -välineet!

Klo 13-16.00 Mahdollisuus kokeilla mehiläisvahamaalausta ilmaisessa työpajassa

Ke 10.12

Klo 10.00 alkaen Maksutonta opastusta tietokoneen käytöstä, Laurean opiskelijoiden perustama yritys.

Klo 10.00-16.00 Espoon kaupungin Työhönvalmennuskeskuksen kädentaitopaja myy joulumyyjäisissään nuorten tekemiä tuotteita. 






Klo 13.00 KEIP-Dance Iltapäivätanssit!


To 11.12

Klo 10.00 alkaen Omnian ammattiopiston opiskelijat myyvät ihania käsinkudottuja villasukkia!

Klo 12.00 Paikalla Cambridge valmentaja Sari Heerman

Klo 15.00 Ilmainen luento painonpudotuksesta, painonhallinnasta ja niiden vaikutuksesta terveyteen.


Pe 12.12

Klo 10.00-19.00 Kaverille kans tarjoaa lasten luovuutta ja motoriikkaa kehittäviä tuotteita. Tuotevalikoimaan kuuluvat 100% puuvillasta valmistetut väritä-pese-väritä konseptilla toimivat vaatteet ja kodin tekstiilit sekä ekologiset monimuotoiset paperilelut. 

Klo 12.00 Kristiina Kulhelm Valolintu Oy
Lasten teatterivälineiden askartelua ja käsintehtyjä koruja.

Katso lisää tästä.Klo 17.00-18.00 Lapsille suunnatussa ilmaisessa työpajassa lapset värittävät pöytäliinaa vesipestävillä tusseilla annettujen ohjeiden mukaan. Tervetuloa mukaan! Ikäsuos. 5+



Viikolla on lisäksi monia käsintehtyjen joululahjojen myyjiä. Tule ostoksille!

Sinustako muotibloggaaja?


Muotibloggaajan pitää osata stailata itseään ja muita, olla kameran edessä ja ottaa kuvia. Kaikkea tätä opit Stailauksen intensiivikurssilla OppiPopapissa 



16.12.2015 klo 18-20 
Pitäjänä Italiassa pitkään muotidesignerina toiminut Marja Kääriäinen.
Ilmoittaudu heti. Kurssi maksaa vain 39 € (norm. 59 €).
Lue esite






perjantai 28. marraskuuta 2014

OppiPopapin viikko-ohjelma vk 49!

OppiPopapin viikko-ohjelma viikolla 49!


OppiPopapista löydät ihanat lahjaideat läheisillesi! 


Ti 2.12

Klo 10.00-18.00 Tule ostamaan itse kudotut villasukat talven pakkasiin! Mahdollisuus myös kutomisvinkkeihin!

Klo 10.00-16.00 Espoon kaupungin Työhönvalmennuskeskuksen kädentaitopaja myy joulumyyjäisissään nuorten tekemiä tuotteita. 




 Klo 10.00-18.00 Esittelyssä joulukuun nimipäivälaulut cd. Loistava lahjaidea pukinkonttiin!

Linkki Eevan toiveiden lyhty -laulunäytteeseen:



Klo 12.00-14.00 Mahdollisuus pelata uutta versiota shakista: 

Puikkoshakki!



Helpot säännöt mutta se on strategisesti erittäin mielenkiintoinen, koska pelilautaa voi muuttaa siirtämällä puikkoja, joilla voi estää vastustajan nappien kulkua.



Klo 13.00 Joulu on jo ovella! Yhteislaulutuokio jossa lauletaan kauneimpia joululauluja. Tervetuloa! Vetäjänä Laurean sosionomiopiskelija Kirsi.

Klo 14.00-15.00 Intialaisen päähieronnan otteiden esittelyä. Näin teet työpaikalla tai kotona toiselle suuren palveluksen ja saat hyvän olon molemmille.

Ke 3.12

Klo 10-18.00 Tule ostamaan itse kudotut villasukat talven pakkasiin! Mahdollisuus myös kutomisvinkkeihin!

Klo 13.00 - 15.00 KEIP - Dance! - Iltapäivätanssit kaikille joilla tanssijalkaa vipattaa!


To 4.12

Klo 10-18.00 Tule ostamaan itse kudotut villasukat talven pakkasiin! Mahdollisuus myös kutomisvinkkeihin!

Klo 10.00 alkaen Omnian ammattiopiston opiskelijat myyvät ihania käsinkudottuja villasukkia!

Klo 10.15 "Vähennä ajoissa!" Ilmainen luento/keskustelu koskien tavaramäärää, miten karsia ja järjestää niitä, sekä hieman joululahjojen ostamisesta. Luennon vetää 3 Ammattijärjestäjää! 

Klo 10-17.30 Paikalla 3 Ammattijärjestäjää!

Arjen yksinkertaistamista järjestämällä ja vähentämällä tavaroita, papereita sekä kalenteriaan. Ammattijärjestäjät (Professional Organizers): 

Susie Kousa SUSIE PLATS

Tiina Arokivi TIINA AROKIVI-PERSONAL ORGANIZING

Eveliina Lindell GO LIGHTLY.


Päivän aikana neuvomme asiakkaita miten itse päästä alkuun, miten se parhaiten tehdään ja mitä tavaroita voi milläkin tavalla kierrättää!

Pe 5.12

Klo 10.00-19.00 Kaverille kans tarjoaa lasten luovuutta ja motoriikkaa kehittäviä tuotteita. Tuotevalikoimaan kuuluvat 100% puuvillasta valmistetut väritä-pese-väritä konseptilla toimivat vaatteet ja kodin tekstiilit sekä ekologiset monimuotoiset paperilelut.



Klo 10.15 Lasten musatuokio 30 min. Kaikenikäisille lapsille! 

Klo 13.00 "Joulu on jo ovella" -yhteislaulua joulutunnelmissa kaikenikäisille! 

Klo 14.00 Taukojumppaa kaikenikäisille. Tervetuloa mukaan vetreyttämään kroppa kohti viikonloppua! 

Klo 17.00-18.00 Lapsille suunnatussa ilmaisessa työpajassa lapset värittävät pöytäliinaa vesipestävillä tusseilla annettujen ohjeiden mukaan. Tervetuloa mukaan!
Ikäsuos. 5+



torstai 27. marraskuuta 2014

Muotisuunnittelija Marja Kääriäinen OppiPopapissa



Meillä täällä OppiPopapissa pienyrittäjille ja yrittäjäksi aikoville tarjotaan täysin ilmaista testimarkkinointitilaa ja mahdollisuutta tuoda töitään esille! Tilaa vastaan he pitävät kaikille kiinnostuneille ilmaisia luentoja ja työpajoja omalta osaamisalueeltaan. Näin tilastamme hyötyvät kaikki! 

Tervetuloa tutustumaan tilaamme ja pohtimaan yhdessä miten juuri sinä voisit hyötyä OppiPopapista, olitpa sitten yrittäjä, yrittäjäksi aikova tai kauppakeskuksen asiakas! Meillä on ilmaista toimintaa, tapahtumia ja aktiviteetteja vauvasta vaariin, esimerkiksi musatuokioita, iltapäivätanssit ja yhteislaulua! Kurkkaa viikko-ohjelmamme edellisestä postauksesta.




Muotisuunnittelija Marja Kääriäinen ja "Muotisuunnittelua neuleissa - Workshop"



"Hei,


Tässä 90-luvun puolivälissä virkkaamani verkkomekon nopea tuunaus.

Yhdistin sen nyt itse suunnittelemaani silkkitrikoomekkoon, jonka kankaan olen saanut Milanossa Versacella työskentelevältä korealaiselta ystävältäni. Hän oli sen aiemmin saanut itse maestro Gianni Versacelta lahjoituksena.

Verkkovirkatut tuotteet ovat tulossa taas muotiin. Ensi kesänä niitä nähdään maailman huippusuunnittelijoiden mallistoissa mm. pastelliväreissä.
Nythän minulla on sitten uusi elämä tälle verkkopaidalle. Se olikin lojunut kaapissani käyttämättömänä 90-luvun lopusta lähtien.

Terveisiä OppiPopapin Muotisuunnittelua neuleissa-workshopista!

Muotisuunnittelija Marja Kääriäinen

P.S. OppiPopappi on tilana ollut aivan mahtava, joten päätin jatkaa avointen ovien designstudiotani ostarilla. Kiinnostuneille pidän luentoa aiheesta: "Muoti ja kestävä kehitys" tätä työtilan käyttöä vastaan. Kartoitan täällä mahdollisuuttani yrittäjäksi ryhtymiseen ja verkostoitumiseen ja siksi että saan suoran kontaktin kuluttajakuntaan ja että haluan Oppipopapissa testata uutta tapaa perinteisen salaisen suunnittelun sijasta tehdä sitä avoimesti kaikkien näkyvillä.





torstai 20. marraskuuta 2014

OppiPopapin viikko-ohjelma vk 48!

OppiPopapin viikko-ohjelma vk 48



OppiPopapissa tällä viikolla!


Muotisuunnittelua neuleissa workshop - 24.11 - 27.11








Ti 25.11

Klo 12.00-19.00 Esittelyssä Encaustic Arts mehiläisvahamaalaustekniikka-, -kurssit ja -välineet!


"Encaustic Art mehiläisvahamaalaus on kädentaitoa jonka jokainen voi oppia se antaa onnistumisen tunteen jo ensimmäisellä harjoittelukerralla!"







Klo 13.00 - 15.00 Omnian kauneus- ja hyvinvointialan opiskelijat tekevät ilmaista kynsien lakkausta sekä niska-hartiahierontoja. 



Klo 15.00 ja klo 18.00 Laurean sosionomiopiskelija Kirsi vetää jokaiselle väsyneelle shoppailijalle pienen yhteisen rentoutushetken!

Klo 17.00 Luovan kirjoittamisen piiri. Helppoja kirjoitusharjoituksia yhdessä. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita ja mukaan voi tulla kuka tahansa! Vetäjänä Laurean sosionomiopiskelija Kirsi.


Ke 26.11

Klo 13.00-15.00 KEIP - Dance - Senioritanssit kaikille joilla tanssijalkaa vipattaa!

Klo 15.00 Keskustelua alueen senioripalveluista! Millaista tapahtumaa tai palvelua toivot että lähialueeltasi löytyisi? Tule kertomaan se meille!

Esittelyssä myös senioriportaali www.seniori365.fi
Ja kauppakassien kotiinkuljetuspalvelu PiggyBaggy - tavarakimppakyyti!

Klo 17.00-18.00 Ilmainen luento Autraliassa matkustamisesta, työskentelystä, kulttuurista ja muista käytännön järjestelyistä. Tule ottamaan ensimmäinen askel kohti upeaa Australiaa!

- Working Holiday Visa
-Australian kulttuuri ja matkailu





To 27.11

Klo 13.00-16.00  Kai Lehmus esittäytyy ja kertoo yrityksestään ja Maestro - Menestyvän myyjän koulutusohjelmastaan.

9.12. klo 09 pidetään aamuinen joulumyynnin vinkki-istunto, jossa pohditaan käytännön vinkkejä, kuinka myymälät voivat tehdä käytännön asioita parantaakseen joulun sesongin myyntiään. Tilaisuus on ilmainen ja kestää noin 30 min.

Vinkkiaamun vetäjänä toimii Kai Lehmus, Myynnin Toteuttaja yrityksestä Markkinointitoimisto You and Me (0400) 306 308, info@youandme.fi


Pe 28.11


Klo 10.15 Lasten musatuokio 30 min. Kaikenikäisille lapsille! (Toteutetaan joka perjantai 5.12 asti!)

Klo 13.00 "Uralin pihlajat" -yhteislaulua kaikenikäisille! (Toteutetaan joka perjantaina 5.12 asti!)

Klo 14.00 Taukojumppaa kaikenikäisille. Tervetuloa mukaan vetreyttämään kroppa kohti viikonloppua! (Toteutetaan joka perjantai 5.12 asti)





Tervetuloa OppiPopappiin,

olohuoneeseen kauppakeskuksessa!